tiistai 2. elokuuta 2016

Heinäkuun parhaat urheilijat

Yleisurheilun EM-kisoista ei kärkisijoja juurikaan tullut ja niinpä heinäkuun parhaaksi nousi - täysin ansaistusti - Henri Kontinen. Kontinen pelasi erinomaisen heinäkuun ja kirsikkana kakun päällä voitti Wimbledonin sekanelinpelin yhdessä parinsa Heather Watsonin kanssa. Vaikka kysessä oli "vain" sekanelinpeli ja turnausvoittoa avitti kaksi luovutusvoittoa, on Wimbledonin voittaminen ensimmäisenä suomalaisena mielestäni tosi kova saavutus. Itse voiton lisäksi mieleen jäi Kontisen ja Watsonin rento ja hyväntuulinen olemus koko turnauksen ajan. Hymy irtosi niin voitetun kuin hävitynkin pallon jälkeen. Toivottavasti samaa ilmettä nähdään Suomen joukkueessa pian alkavissa olympialaisissa.

Elokuu on tämän vuoden The urheilukuukausi ja toivottavasti Rion tulokset pistävän tämän blogin listaukset täysin uusiksi. Suomella on mielestäni mukavan heterogeeninen joukkue jossa mukana on sekä lupaavia ensikertalaisia että vanhoja konkareita. Ennen isoja kisoja on aina tapana tehdä veikkauksia joten heitänpä tähän oman arvaukseni Rion mitalisaaliista.

Optimistina arvioin Suomen saavan neljä olympiamitalia. Yhden tuo Petra Olli, joka on fyysisesti ja henkisesti niin vahva nainen, että uskon hänen mitaleille itsensä vääntävän ilman turhia paineita siitä, että hänet nostetaan joka paikassa kategoriaan "Suomen ainoa varma mitalisti". Toinen mitali tulee jommasta kummasta kisojen suurlajeista - yleisurheilusta tai uinnista. Todennäköisimmin palkintopallilla seisoo Antti Ruuskanen, mutta olisi kyllä tosi hienoa jos esimerkiksi Matias Koski tai Matti Mattson palauttaisi Suomen mitalikantaan uinnissa. Kolmannen mitalin tuo joku kolmikosta Suvi Mikkonen (Taekwondo), Tuula Tenkanen (purjehdus) tai Satu Mäkelä-Nummela (ammunta). Neljännen mitalin kotiin kantaa - ehkäpä suuren yleisön yllätykseksi - pyöräilijä Lotta Lepistö (ellei sitten viime viikonloppuna sattunut lievä loukkaantuminen sotke kuvioita ja estä osallistumista, toivottavasti ei).

Mutta palataan vielä heinäkuuhun. Alla on listattu TOP-10. Yhteiskisassa Kontinen nousi aivan Mäkäräisen kantaan.

1. Henri Kontinen / Tennis (631 pst)

Kontisen upea heinäkuu sisälsi Wimbledonin sekanelinpelin voiton lisäksi muun muassa nelipelin ATP-500 tason turnausvoiton ja puolivälieräpaikan Wimbledonin nelinpelissä. Harmi että nämä saavutukset tulivat vasta nyt. kuukausi pari aikaisemmin näillä saavutuksilla olisi parannettu huomattavasti Kontisen Rioon pääsymahdollisuuksia. Kontinen-Nieminen pari olisi ollut hienoa nähdä olympialaisissa.

2. Antti Ruuskanen / Keihäänheitto (450 pst)

Yleisurheilun EM-mitali (pronssi) on aina kova saavutus. Ruuskasen mitaliin jäi karvas jälkimaku kun kisa jäi käytännössä kesken loukkaantumisen takia. Kultakin olisi normipäivänä ollut ilman muuta otettavissa kuten karsinnan hirmuheitto osoitti.

3. Tomi-Pekka Heikkilä / Ammunta (302 pst)

Heikkilä on itselleni ennestään täysi outo nimi. Liikkuvan maalin MM-kisojen pronssi ja joukkuekilpailun voitto on kuitenkin kova saavutus, vaikka kohtuullisen pienestä lajista onkin kyse.

4. Oskari Mörö / Aitajuoksu (250 pst)

Amsterdamin EM-kisojen sykähdyttävin hetki itselleni oli Mörön upea jouksu 400 metrin loppukilpailussa. Mitali jäi harmittavan lähelle, mutta neljäs sija ja Rion rajan rikkominen oli kova temppu suomalaiselle juoksijalle.

5. Lotta Lepistö / Pyöräily (216 pst)

Lepistö ajoi toiseksi arvostetussa La Course by le Tour de France kisassa.

6. Kimi Räikkönen / F1 (193 pst)

Formuloiden hektinen heinäkuu toi jäämiehelle yhden kolmossijan ja kolme pistesijaa. Enemmän olisi varmaan kaikki toivoneet, mutta kuudenneksi tällä listalla nuo sijoitukset kuitenkin Räikkösen nostavat.

7. Jari-Matti Latvala / Ralli (144 pst)

Toinen sija Jyväskylässä jätti kaksijakoiset fiilikset. Hienoa oli se, että Latvala ajoi auton varmasti maaliin ja välttyi isoilta virheiltä koko kilpailun ajan. Huolestuttavaa on se, että Meeken vauhti tuntui olevan aivan liikaa suomalaiselle eikä voitosta syntynyt edes kunnon kamppailua.

8. Kristian Bäck / Pituushyppy (126 pst)

Bäck oli yksi EM-kisojen suomalaisyllättäjistä. Nuorelle kaverille viides sija oli hieno saavutus ja mitali jäi vain kahden sentin päähän.

9. Wilma Murto / Seiväshyppy (108 pst)
9. David Söderberg / Moukarinheitto (108 pst)

Murto ja Söderberg olivat kummatkin sijalla seitsemän EM-kisoissa. Kyseessä on kaksi kilpailu-uransa eri vaiheessa olevaa kilpailijaa. Kokeneelta Söderbergiltä odotettiin mitalia ja seitsemäs sija kohtuullisen vaatimattomalla tuloksella oli pieni pettymys. Murto taas hyppäsi EM-kisojen ensikertalaisena kypsän kilpailun ja pääsi hyvin tasolleen, vaikka selkeä venyminen jäikin puuttumaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti