tiistai 1. maaliskuuta 2016

Helmikuun parhaat urheilijat

Suuret urheiluteot, joilla todennäköisesti ollaan korkealla koko vuoden 2016 listauksessa, jäivät vielä helmikuussakin suomalaisilta yksilöurheilijoilta puuttumaan. Pohjoismaisissa hiihtolajeissa saatiin vain yksi palkintopallisijoitus helmikuussa, mikä ainakin minulle oli pettymys. Onneksi listalle nousi hyviä suorituksia perinteisten talvilajien ulkopuolelta. Taso myös nousi tammikuusta, yli sadan pisteen urheilijoita oli tammikuussa kuusi kappaletta, nyt jo koko TOP-10 rikkoi sadan pisteen rajan.

Matemaattisten kaavojeni laskema helmikuun TOP-10 lista on alla.

Vuoden 2016 kokonaistilanne löytyy täältä.

1. Mika Poutala / Pikaluistelu (263 pst)

Poutala jäi - taas kerran - harmittavan lähelle arvokisamitalia pikaluistelun MM-kisoissa. Erillismatkojen 500 metrin neljäs sija ja sprinttereiden kuudes sija oikeuttavat kuitenkin valintaan helmikuun urheilijaksi, niin kilpaillusta lajista on kyse.

2. Kristen Holmberg / Ammunta (200 pst)

Holmberg taisi olla tämän vuoden ensimmäinen suomalainen arvokisamitalisti aikuisten sarjoissa yksilölajeissa. Hän tähtäsi pronssia ilma-aseiden EM-kisojen liikkuvan maalin kisassa ja oli mukana Suomen hopeaa tuoneessa joukkueessa. Pisteitä tiputtaa vähän se, että Holmbergin laji ei ole olympiaohjelmassa.

3. Robin Hull / Snooker (192 pst)

Hull voitti ensimmäisenä suomalaisena snookerin ammattilaisturnauksen. Snooker ei ole kilpaurheilulajina minulle tuttu ja jouduinkin pähkäilemään aika paljon kuinka korkealle tämän saavutuksen arvostan. Tämä etenkin koska Hullin voittama turnaus oli harvinaisemmalla Shoot-Out formaatilla pelattu, missä jokaiseen lyöntiin on vain tietty määrä aikaa. Lopulta päädyin tutkailemaan kyseisen turnauksen palkintosummia ja medianäkyvyyttä ja pisteytin laskukaavan parametrit sen mukaan. Huomionarvoista on, että Hull oli yksi harvoista suomalaisista jotka voittivat maailman huipputasolla jotain helmikuussa. Toivottavasti voittoja tulee jatkossa lisää.

4. Kaisa Mäkäräinen /Ampumahiihto (180 pst)

Mäkäräinen jatkoi kauttaan sijoittumalla helmikuussa kerran palkintopallille ja pari kertaa kuuden parhaan joukkoon. Maaliskuun alun ampumahiihdon MM-kisat ovat minulle yksi penkkiurheilukauden kokokohdista ja mitalisija siellä nostaisi Mäkäräisen korkealle koko vuoden 2016 listalla.

5. Makwan Amirkhani / Vapaaottelu (180 pst)

Vapaaottelu on tällä listalla minulle toinen sellainen laji, josta tietämykseni on hyvin rajattua. Muutenkin kamppailulajien pistemäärien laskeminen on hankalaa kun ranking systeemit eivät ole kovin selkeitä ja eri liittoja on suuri määrä. Käsittääkseni UFC on vapaaottelussa kuitenkin selkeä ykkösliitto ja siinä pärjääminen on huomattavasti hankalampaa kuin muissa vapaaottelun liitoissa. Amirkhanille kolmas peräkkäinen voitto oli todella tärkeä hänen urallaan. Enemmän pisteitä tällä listalla luvassa kun voittoja tulee lisää ja Amirkhani kipuaa UFC:n ranking listalla ylemmäksi.

6. Anne Kyllönen / Hiihto (155 pst)

Kyllönen oli murtomaahiihdossa ainoa suomalainen palkintopallilla helmikuussa. Bonuksena kolmas sija tuli Holmenkollenin legendaarisella pitkälla matkalla, missä pärjäämistä arvostan  listallani normaalia MC kilpailua hieman enemmän.

7. Markus Malin / Lumilautailu (120 pst)

Malin laski Sapporon MC osakilpailussa lumikourussa toiseksi.

8. Henri Kontinen / Tennis (105 pst)

Tammikuun voittajan helmikuu ei ollut odotusten mukainen. ATP-500 turnauksen semifinaaleihin pääsy toi kuitenkin sen verran pisteitä että Kontinen nousi helmikuussakin TOP-10:een.

9. Matti Suur-Hamari / Lumilautailu (101 pst)

Paralumilautailija on voittojen määrässä ollut alkutalven suurin suomalainen menestyjä. Tammikuun X-Gamesin voitto sai helmikuussa seurakseen kaksi MC osakilpailuvoittoa.

10. Ville Paumola /  Lumilautailu (100 pst)

Paumola laski uransa parhaan maailmancupin tuloksen sijoittumalla Koreassa slopestylessä kolmanneksi.