lauantai 1. lokakuuta 2016

Syyskuun parhaat urheilijat

Leo-Pekka Tähti on Rion ainoa suomalainen olympiavoittaja ja tämän kuun selkeästi paras urheilija. Kun pisteisiin lisätään aikaisemmin tänä vuonna tullut Euroopan mestaruus, siirtyy Tähti kokonaistilanteessa ykköspaikalle ja olisi siis tämän blogin valinta vuoden urheilijaksi jos valinta tehtäisiin nyt.

Tällä kertaa listan järjestyksessä saattaa muutama kohta ihmetyttää. Miksi esimerkiksi Mikko Ilonen on listalla, mutta paremmin syyskuussa European Tourilla pärjänneet Mikko Korhonen ja Ursula Wikström eivät ole? Syynä tähän on se, että laskukaava ottaa huomioon European Tourin palkintosummat. Kilpailu missä Ilonen pärjäsi oli palkintorahoiltaan selvästi suurin.

Myös paraolympialaisten järjestys voi herättää kysymyksiä. Miksi esimerkiksi Manni on Heikkisen edellä, vaikka Manni sai pronssia ja Heikkinen hopeaa. Kyse on lajien arvostuksesta yhdistettynä siihen, että hopean ja pronssin välillä ei laskukaavassa ole isoa eroa. Olympialaisissa arvostin juoksumatkat hieman kenttälajeja korkeammalle, samoin paraolympialaisissa pyörätuolikelaus oli lajina hieman muita yleisurheilulajeja arvokkaampi.

Vuotta on vielä yksi neljännes jäljellä. Saa nähdä nouseeko esimerkiksi Kaisa Lehtonen listalla vielä korkealle Havaijin Ironman kilpailun myötä. Toivottavasti nousee.

Syyskuun kymmenen parasta suomalaista yksilölajien urheilijaa ovat.

1. Leo-Pekka Tähti / Pyörätuolikelaus (676 pst)

Neljäs peräkkäinen olympiakulta kaikkein vauhdikkaimmalla pyörätuolikelauksen matkalla on todella kova saavutus.

2. Henry Manni / Pyörätuolikelaus (376 pst)

Paraolympialaisista pronssia ja kahdeksas sija.

3. Marjaana Heikkinen / Keihäänheitto (341 pst)

Riosta hopeaa ja lisäksi sivulajista kuulantyönnöstä seitsemäs sija.

4. Henri Kontinen / Tennis (224 pst)

Kontinen jatkoi hyvää vuottaa ja otti taas yhden ATP-250 turnauksen voiton - ja taas uuden parin kanssa.

5. Toni Piispanen / Pyörätuolikelaus (127 pst)

Riosta sijat neljä ja kuusi.

6. Eero Remes / Enduro (96 pst)

Enduron osakilpailuvoitto varmisti Remekselle Enduron MM tittelin. Näissä pisteissä (96) on mukana vain osakilpailu voitto, maailmanmestaruus on koko kauden työn tulosta ja huomioitu kokonaistilanteessa, missä Remes nousi sijalle 13.

7. Amanda Kotaja / Pyörätuolikelaus (94 pst)

Kotaja on neljäs pyörätuolikelaaja tämän kuun listalla. TOP-10 paikan toi kuudes sija Rion paraolympialaisista.

8. Robert Helenius / Nyrkkeily (90 pst)

Helenius palasi voitokkaasti kehään ja tyrmäsi vastustajansa ensimmäisessä erässä. Käsittääkseni vastus ei ollut erityisen kova, mutta yhtäkaikki tämä voitto mahdollisti Heleniuksen ammattilaisuran jatkumisen.

9. Mikko Ilonen / Golf (78 pst)

Kahdestoista European Tourin kisassa.

10. Antti Latikka / Uinti (70 pst)

Kuudes Riossa.