keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Toukokuun parhaat urheilijat

Meno yksilöurheilurintamalla oli toukokuussa jo huomattavasti hiljaista huhtikuuta vilkkaampaa ja huomasin, että kaikkien saavutusten perässä pysyminen alkoi olla haasteellista. Taas kerran siis on paljon mahdollista, että joku suoritus listalta puuttuu. Otan mielelläni vinkkejä vastaan!

Toukokuussa suomalaisittain suurimmat arvokisat olivat uinnin ja suunnistuksen EM-kisat joista molemmista tuli ihan mukavaa menestystä ja sitä myötä nimiä tälle toukokuun TOP-listalle. Kummissakin näistä kisoista Suomi menestyi myös viesteissä. Olen yrittänyt viestien pistelaskusääntöä säätää sopivaksi, pääsuuntaviivana on se, että viestin painoarvo on kohtuullisen pieni yksilösijoituksiin verrattuna. Esimerkiksi henkilökohtainen EM-pronssi on listallani arvokkaampi kuin saman lajin viestissä saavutettu kultamitali.

Kokonaistilanteessa Kaisa Mäkäräinen jatkaa kärjessä, Jenna Laukkanen nousi EM-menestyksellään viidenneksi. Toivottavasti kokonaistilanteen kärki menee kokonaan uusiksi kesän aikana, viimeistään Rion kisoissa.


1. Jenna Laukkanen / Uinti (486 pst)
Mitali pitkien ratojen uinnin EM-kisoissa oli selkeästi kovin suomalainen urheilusuoritus toukokuussa - ainakin blogini laskukaavojen mukaan. 50 metrin rintauinnin pronssia täydensi 4x100m sekauintiviestin pronssi ja joukkueen uima Suomen ennätys,

2. Mira Potkonen / Nyrkkeily (294 pst)
Potkonen nyrkkeili MM-kisoissa hienosti kolmanneksi (mikä siis on jaettu kolmas sija, nyrkkeilyssä kun ei pronssiotteluita tunneta). Potkonen lunasti samalla myös paikan Rion olympialaisiin, mikä ei ole mikään turha saavutus, joka sarjaan kun pääsee vain 12 nyrkkeilijää.

3. Lotta Lepistö / Pyöräily (288 pst)
Jossain määrin yllättävin nimi tällä listalla, itsekin tarkistin kaavat pariin kertaan ennen kuin uskoin Lepistön pistemäärän ja sijoituksen olevan oikea. Lepistö on varmaan yksi tuntemattomimpia suurten lajien kansainvälisiä huippuja Suomessa. Toukokuun pisteet tulivat The Swiss Cycling Tour de Suisse-Cup osakilpailun voitosta. Lepistön nosti listalla näin korkealle myös se, että  laskukaavat arvostavat voittoja korkealle ja vaikka toukokuussa paljon hyviä suorituksia nähtiinkin, ei kukaan muu suomalainen voittoon kansainvälisissä koitoksissa yltänyt. Lepistö on valittu olympialaisiin ja on kiinnostava nähdä kuinka hän siellä pärjää, etenkin kun laji on olympialaisissa eriluonteinen tallien ja tallitaktikoinnin poissaolon takia.

4. Marika Teini / Suunnistus (282 pst)
Suunnistus on henkilökohtaisia suosikkilajejani, sekä itse harrastettuna että penkkiurheiluna. Nykyään GPS-seurannat tuovat hyvää lisäkiinnostavuutta kisojen seurantaan, vaikkakin sen hyödyntämisessä televisioinneissa onkin mielestäni vielä paljon parantamisen varaa.
Teini suunisti EM-kisoissa pronssin keskimatkalla ja oli mukana Suomen Euroopan-mestaruuden juosseessa viestijoukkueessa.

5. Kimi Räikkönen / F1 (252 pst)
Jäämies jatkoi tasaisen hyvää kauttaan ajamalla osakilpailuissa sijat 2 ja 3. Monacon törmäily oli pettymys, mutta blogin laskukaavat eivät miinuspisteitä jaa ja Kimi päätyi taas korkealle TOP-10 listalla.

6. Elina Gustafsson / Nyrkkeily (234 pst)
Gustafsson nyrkkeili välieriin MM-kisoissa, lopullinen sijoitus siis jaettu pronssi. Pisteitä vähemmän kuin Potkosella puuttuvan olympiapaikan takia.

7. Henri Kontinen / Tennis (224 pst)
Kontinen otti parinsa kanssa voiton pienehkössä ATP-250 sarjan turnauksessa kuun alussa. Kokonaisuuten Kontisen kausi on kuitenkin ollut minulle pieni pettymys, Ranskan avointen aikainen putoaminen harmitti.

8. Samuli Piippo / Jousiammunta (186 pst)
Suomen komea jousiammuntaperinne oli saada kolauksen kun näytti siltä, ettei olympialaisiin saada yhtään ampujaa. Piippo osoitti kuitenkin loistavaa venymiskykyä, ampui karsintakilpailun finaaliin ja sitä myötä Rioon. Myös samaan aikaan järjestetyissä EM-kisoissa oli saumat menestymiseen, mutta Piippo tippui toisella kierroksella jatkonuolella.

9. Mimosa Jallow  Uinti (172 pst)
Jallow oli mukana Suomen pronssia uineessa 4x100 sekauintiviestijoukkuessa. Lisäksi hän ui hienosti Suomen ennätyksen 50 metrin selkäuinnissa sijoittuen kuudenneksi.

10. Merja Rantanen / Suunnistus (164 pst)
Rantanen ratkaisi Suomelle viestin Euroopan-mestaruuden ankkuriosuudella. Lisäksi hän oli paras suomalainen EM-sprinteissä viidennellä sijallaan.