lauantai 2. huhtikuuta 2016

Maaliskuun parhaat urheilijat

Maaliskuu oli tuloksellisesti selkeästi paras urheilukuukausi tänä vuonna tähän mennessä. Vielä listan seitsemäs olisi vienyt maaliskuun pisteillään voiton sekä tammi- että helmikuussa. Huomionarvoista on myös se, että listan kuuden parhaan joukossa on viisi naista.

Vuoden 2016 kokonaistilanteessa Mäkäräinen nousi kärkisijalle ja olisi siis tämän blogin valinta vuoden urheilijaksi jos vuosi päättyisi tähän. Kokonaistilanteen pisteitä katsoessa on hyvä huomata, että maailmancuppien loppusijoitusten tuomat pisteet näkyvät vain kokonaistilanteissa, eivät kuukausilistoissa.

Kokonaistilannetta voi vielä sekoittaa pikaluistelun MM-kisojen doping-käryt, joiden myötä Poutala nousseee MM pronssille. Jos näin käy, se nostanee Poutalan tämän vuoden listakärkeen. Päivitän listoja jos ja kun Poutalan pronssi virallisesti vahvistetaan.

Maaliskuun 2016 parhaat suomalaiset yksilöurheilijat ovat:


1. Kaisa Mäkäräinen / Ampumahiihto (693 pst)

Täytyy myöntää että odotin Mäkäiseltä hieman enemmän MM-kisoista. Mitali oli kuitenkin komea saavutus, naisten ampumahiihdon kärki on ollut todella laaja ja kova tänä vuonna. Kaisa kruunasi kautensa vielä komeasti kahteen maailmancupin ykkössijaan päätösviikonloppuna. Mäkäräisen takana onkin sitten valtava väli ennen seuraavua suomalaisia etenkin kun Mari Laukkanen on kamppaillut terveysongelmien kanssa. Sormet ristissä toivon, että Kaisalla riittää vielä motivaatiota ja intoa jatkaa uraansa ensi kaudella! 

2. Eva Wahlström / Nyrkkeily (610 pst)

Nyrkkeilyn pisteyttäminen on todella hankalaa. Lajiliittoja on paljon ja otteluiden esittelyissä suuri määrä mainoslisää. Faktat kuitenkin on, että Wahlström palasi todella komeasti kehään ja otti suuren WBC liiton maailmanmestaruusvyön itselleen. Suorituksen arvoa lisää se, että Wahlsröm nousi - käsittääkseni ensimmäisen suomalaisena koskaan - hetkeksi oman painoluokkansa ranking-kärkeen arvostetun BoxRec:n listalla.

3. Peetu Piiroinen / Lumilautailu (560 pst)

Lumilautailussa on nyrkkeilyn tapaan hankala pisteyttää eri kisoja. Viralliset maailmanmestaruudet (ja esimerkiksi olympiaranking pisteet) jaetaan FIS:n alaisissa kisoissa, mutta laskijat tuntuvat arvostavan enemmän WST kiertuetta. Olen itse laskukaavoissa arvostanut WST:n "lähes normaalien MM kisojen arvoiseksi" ja tämän myötä Piiroisen kultamitali WST kiertueen maaimanmestaruuskisassa riittää maaliskuun listan kolmannelle sijalle.

4. Enni Rukajärvi /Lumilautailu (504 pst)

Rukajärvi teki upean paluun kisarinteisiin loukkaantumisen jälkeen. Kaksi hopeamitalia WST MM-kisoissa näyttivät että hän on edelleen yksi maailman parhaista naislumilautailijoista.

5. Petra Olla / Paini (480 pst)

Olli taisteli euroopanmestariksi vakuuttavan näköisesti. Hän on varmasti yksi Rion olympialaisten mitalitoivoja ja voi olla lopullisella vuoden 2016 listalla hyvinkin korkealla.

6. Tuula Tenkanen / Purjehdus (300 pst)

Tenkanen purjehti EM pronssille ja on hyvässä myötätuulessa kohti Rion kisoja.

7. Edis Tatli / Nyrkkeily (270 pst)

Kuten Walhströmin kohdalla totesin, nyrkkeilyn pisteyttäminen on todella hankalaa. Tatli voitti oman ottelunsa Helsingissä ja sitä myötä WBA liiton euroopanmestaruuden. Samalla hän otti askeleen kohti sarjansa MM-ottelua. Laskukaavani antoi siitä sen verran pisteitä, että Tatli sijoittui maaliskuussa seitsemänneksi. 

8. Matti Heikkinen / Hiihto (222 pst)

Happo palautti uskoa suomalaiseen mieshiihtoon maailmancupin Kanadan kiertueella. Osakilpailuvoitto tuli juuri oikeaan aikaan suomalaiseen mieshiihtoon ja antoi hyvän välietapin Lahden MM kisoja kohti mennessä. Heikkisen pisteitä nosti lisäksi Tour de Kanadan kuudes sija, joka oli erinomainen suoritus sprinttipainotteisella kiertueella. 

9. Jari-Matti Latvala / Ralli (192 pst)

Latvalan surkea kauden aloitus ei onneksi jatkunut kahta kisaa kauemmin, vaan Latvala otti voiton Meksikon rallista. Ogier on kyllä jo todella kaukana yhteispisteissä ja MM sarjan voitosta kamppaileminen vaatii että voittoja tulee pian lisää.

10. Kristiina Mäkelä /  Kolmiloikka (164 pst)

Kuudes sija yleisurheilun halli-MM-kisoissa ja mitalikin oli todella lähellä. Hallikisoissa itseäni usein ihmetyttää miksi Suomella on niin pieni joukkue ja urheilijat tuntuvat kovin helposti jättävän kisat väliin. Tuntuisi että MM-tason kisat olisivat aika kiinnostavia, vaikka sattuisivatkin keskelle harjoituskautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti