Jos vuoden alussa minulle olisi sanottu, että vuoden 2016 urheilija tekee valintaan oikeuttavat suorituksensa lokakuussa, olisin ollut ymmälläni. Mutta niin vain nyt näyttää siltä, että ellei loppuvuoden aikana tapahdu jotain todella yllättävää, niin Lotta Lepistö on blogin laskukaavojen mukaan vuoden paras suomalainen yksilölajien urheilija. Kokonaistilanteessa hän siirtyi selkeästi kärkeen ohi Leo-Pekka Tähden ja Kaisa Mäkäräisen.
Marras-joulukuussa kärkikolmikkoon voi vielä nousta Henri Kontinen, joka tätä kirjoittaessani on juuri vahvistanut paikan Lontoon ATP-mestaruusturnaukseen marraskuun puolessa välissä. En millään näe että kukaan muu enää kärkikolmikkoon voi nousta ellei nyt sitten miesgolfaajat yllätä kauden päättävissä Race to Dubai-kisoissa. Talvilajien maailmancupit toki alkavat, mutta edes useampi osakilpailuvoitto niistä ei tuo tarpeeksi pisteitä kärkikymmenikköön nousemiseksi.
Lokakuun matemaattisen tarkasti valitut TOP-10 yksilölajien urheilijaa ovat:
1. Lotta Lepistö / Maantiepyöräily (974 pst)
Teki suomalaista pyöräilyhistoriaa ottamalla MM-kisoista pronssia. Kultakaan ei ollut kaukana loppukiritaistossa. Henkilökohtaista mitalia täydensi joukkueajon pronssi ja lokakuu päättyi vielä hienosti GP kisan kolmanteen sijaan.
2. Henri Kontinen / Tennis (336 pst)
Kontinen on ollut TOP-10 listalla tänä vuonna kaikkina muina kuukausina paitsi maaliskuussa. Nyt lokakuussa Kontinen jatkoi erinomaisia otteitaan ottamalla parinsa kanssa Masters-tason turnauksen finaalipaikan.
3. Mikko Korhonen / Golf (200 pst)
Suomalaisittain vuoden ilahduttavinta golfia nähtiin Portugalissa kun Korhonen löi itsensä kolmanneksi ja varmisti samalla osallistumisoikeuden European Tourille ensi kaudeksi.
4. Tomi Tuuha / Telinevoimistelu (192 pst)
Tuuha hyppäsi maailmancupin finaalissa hienosti toiseksi.
5. Kaisa Lehtonen / Triathlon (151 pst)
Puhtaasti fiilispohjalta olisin arvostanut Lehtosen suorituksen selvästi korkeammalle, mutta laskukaavat ovat armottomat ja mahtava taistelu Havaijilla ei riittänyt tämän korkeammalle. Viides sija tuo kovin vähän pisteitä verrattuna palkintosijoihin.
6. Benedek Olah / Pöytätennis (147 pst)
Suomalaishistoriaa tehtiin pyöräilyn ja triathlonin lisäksi lokakuussa myös pöytätenniksessä. Puolivälieräpaikka sekä kaksinpelissä että sekanelinpelissä on hieno saavutus.
7. Tuuli Petäjä-Siren / Purjehdus (96 pst)
Purjelautailija voitti Tokion 2020 olympiavesillä käydyn Olympic Week kisan.
8. Mikko Ilonen / Golf (90 pst)
Ilonen jatkoi tasaista kauttaan ottamalla jo kolmannen kerran tämä vuoden aikana 12. sijan European Tourilla. Lisäksi tuli 18. sija.
9. Kimi Räikkönen / F1 (67 pst)
Kiireinen formulakuu toi Räikköselle sijat 4, 5 ja 6.
10. Tom Niinimäki / Vapaaottelu (60 pst)
Niinimäki palasi pitkähkön tauon jälkeen voittoisasti UFC kehään.
tiistai 1. marraskuuta 2016
lauantai 1. lokakuuta 2016
Syyskuun parhaat urheilijat
Leo-Pekka Tähti on Rion ainoa suomalainen olympiavoittaja ja tämän kuun selkeästi paras urheilija. Kun pisteisiin lisätään aikaisemmin tänä vuonna tullut Euroopan mestaruus, siirtyy Tähti kokonaistilanteessa ykköspaikalle ja olisi siis tämän blogin valinta vuoden urheilijaksi jos valinta tehtäisiin nyt.
Tällä kertaa listan järjestyksessä saattaa muutama kohta ihmetyttää. Miksi esimerkiksi Mikko Ilonen on listalla, mutta paremmin syyskuussa European Tourilla pärjänneet Mikko Korhonen ja Ursula Wikström eivät ole? Syynä tähän on se, että laskukaava ottaa huomioon European Tourin palkintosummat. Kilpailu missä Ilonen pärjäsi oli palkintorahoiltaan selvästi suurin.
Myös paraolympialaisten järjestys voi herättää kysymyksiä. Miksi esimerkiksi Manni on Heikkisen edellä, vaikka Manni sai pronssia ja Heikkinen hopeaa. Kyse on lajien arvostuksesta yhdistettynä siihen, että hopean ja pronssin välillä ei laskukaavassa ole isoa eroa. Olympialaisissa arvostin juoksumatkat hieman kenttälajeja korkeammalle, samoin paraolympialaisissa pyörätuolikelaus oli lajina hieman muita yleisurheilulajeja arvokkaampi.
Vuotta on vielä yksi neljännes jäljellä. Saa nähdä nouseeko esimerkiksi Kaisa Lehtonen listalla vielä korkealle Havaijin Ironman kilpailun myötä. Toivottavasti nousee.
Syyskuun kymmenen parasta suomalaista yksilölajien urheilijaa ovat.
1. Leo-Pekka Tähti / Pyörätuolikelaus (676 pst)
Neljäs peräkkäinen olympiakulta kaikkein vauhdikkaimmalla pyörätuolikelauksen matkalla on todella kova saavutus.
2. Henry Manni / Pyörätuolikelaus (376 pst)
Paraolympialaisista pronssia ja kahdeksas sija.
3. Marjaana Heikkinen / Keihäänheitto (341 pst)
Riosta hopeaa ja lisäksi sivulajista kuulantyönnöstä seitsemäs sija.
4. Henri Kontinen / Tennis (224 pst)
Kontinen jatkoi hyvää vuottaa ja otti taas yhden ATP-250 turnauksen voiton - ja taas uuden parin kanssa.
5. Toni Piispanen / Pyörätuolikelaus (127 pst)
Riosta sijat neljä ja kuusi.
6. Eero Remes / Enduro (96 pst)
Enduron osakilpailuvoitto varmisti Remekselle Enduron MM tittelin. Näissä pisteissä (96) on mukana vain osakilpailu voitto, maailmanmestaruus on koko kauden työn tulosta ja huomioitu kokonaistilanteessa, missä Remes nousi sijalle 13.
7. Amanda Kotaja / Pyörätuolikelaus (94 pst)
Kotaja on neljäs pyörätuolikelaaja tämän kuun listalla. TOP-10 paikan toi kuudes sija Rion paraolympialaisista.
8. Robert Helenius / Nyrkkeily (90 pst)
Helenius palasi voitokkaasti kehään ja tyrmäsi vastustajansa ensimmäisessä erässä. Käsittääkseni vastus ei ollut erityisen kova, mutta yhtäkaikki tämä voitto mahdollisti Heleniuksen ammattilaisuran jatkumisen.
9. Mikko Ilonen / Golf (78 pst)
Kahdestoista European Tourin kisassa.
10. Antti Latikka / Uinti (70 pst)
Kuudes Riossa.

tiistai 6. syyskuuta 2016
Elokuun parhaat urheilijat
Elokuun piti pistää kokonaistilanne täysin uusiksi. Toisin kävi, olympialaisten vaatimaton menestys nosti ainoastaan Mira Potkosen koko vuoden listan kärkitaisteluun ja elokuun TOP-10:iin pääsi useampi urheilija muilla kuin Rion ansioilla. Omalla fiiliksellä mitattuna tuntuu siltä, että esimerkiksi Oskari Mörön (SE Riossa ja hieno välieräpaikka, lisäksi timanttiliigan osakilpailussa neljäs) tulisi olla mukana TOP kympissä. Laskukaava on kuitenkin armoton, Rion sijoitus (20.) ei pisteitä tuo ja timanttiliigassakin olisi pitänyt olla kolmen joukossa jotta olisi saanut selkeästi suuremman pistepotin.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kaisa Mäkäräinen on matkalla kohti tämän blogin valintaa vuoden urheilijaksi. Loppuvuodesta ei enää paljon suuria kisoja ole. Listan kärkipäähän voi syksyllä tuoda vielä muutoksia ainakin paraolympialaiset, formulakauden loppu, Kontisen tennismenestys ja golffaajien mahdolliset kärkisijat Euroopan kiertueella.
Elokuun kymmenen parasta urheilijaa blogin laskukaavalla laskettuna ovat:
1. Mira Potkonen / Nyrkkeily (600 pst)
Potkonen toi Suomen ainoan olympiamitalin ja on selkeä ykkönen elokuun listalla. Vuoden kokonaistilanteessa Potkosen saavutukset (MM- ja olympiapronssi) riittävät tällä hetkellä kakkostilaan.
2. Antti Ruuskanen / Keihäänheitto (234 pst)
Ruuskasen kisoista jäi laimea maku, mutta keihäänheiton kuudes tila oli kuitenkin Suomen paras yleisurheilusijoitus Riossa ja Ruuskanen - vaivaisenakin - yksi Suomen kansainvälisesti suurimmista nimistä olympialaisissa.
3. Henri Kontinen / Tennis (224 pst)
Kontinen voitti parinsa kanssa loppukuussa tenniksen ATP-250 tason turnauksen. Edelleen harmittaa että Kontisen menestys alkuvuodesta ei riittänyt Rion paikkaan, olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä suomalaispari Rion nelinpelissä.
4. Lotta Lepistö / Pyöräily (216 pst)
Lepistön olympialaiset eivät menneet ihan putkeen, osittain välinerikon takia. Pisteitä ja tämä TOP-10 listasijoitus tuleekin Lepistön ottamasta kakkossijasta maantiepyöräilyn World Tourin kisassa Ruotsissa.
5. David Söderberg / Moukarinheitto (198 pst)
Sijoituksilla mitattuna Söderberg oli maamme toiseksi paras yleisurheilija Riossa sijoittumalla kahdeksanneksi moukarinheitossa. Suorituksesta jäi kuitenkin samanlainen valju jälkimaku kuin Ruuskasen keihäänheitosta - venymistä ei tapahtunut. Sinällään tietysti hienoa että perussuorituksellakin on näin korkealla.
6. Tuula Tenkanen / Purjehdus (168 pst)
Tenkanen olisi yksi veikkauksiani Rion mitalistiksi. Pieni mahdollisuus mitaliin olikin vielä viimeisessä lähdössä, mutta tuloksena oli viides sija.
7. Marika Teini / Suunnistus (165 pst)
Teini oli paras suomalainen kokonaisuutena hieman alakanttiin menneissä suunnistuksen MM-kisoissa. Teini juoksi erinomaisen osuuden naisten pronssijoukkueessa ja sijoittui henkilökohtaisilla matkoilla sijoille 6 ja 9.
7. Jenna Laukkanen / Uinti (165 pst)
Laukkanen oli paras suomalaisuimari Riossa. Kaksi SE:tä ja 200 metrin rintauinnin neljästoista sija olivat nuorelle uimarille erinomainen tulos.
9. Petra Olli / Paini (150 pst)
9. Suvi Mikkonen / Taekwondo (150 pst)
Sekä Ollin että Mikkosen osalta pätevät samat kommentit. Jo Rioon pääsy oli hieno saavutus, Riossa vakuuttavat ensimmäisen kierroksen voitot, mutta kisat päättyivät pettymykseen neljännesvälierissä.

tiistai 2. elokuuta 2016
Heinäkuun parhaat urheilijat
Yleisurheilun EM-kisoista ei kärkisijoja juurikaan tullut ja niinpä heinäkuun parhaaksi nousi - täysin ansaistusti - Henri Kontinen. Kontinen pelasi erinomaisen heinäkuun ja kirsikkana kakun päällä voitti Wimbledonin sekanelinpelin yhdessä parinsa Heather Watsonin kanssa. Vaikka kysessä oli "vain" sekanelinpeli ja turnausvoittoa avitti kaksi luovutusvoittoa, on Wimbledonin voittaminen ensimmäisenä suomalaisena mielestäni tosi kova saavutus. Itse voiton lisäksi mieleen jäi Kontisen ja Watsonin rento ja hyväntuulinen olemus koko turnauksen ajan. Hymy irtosi niin voitetun kuin hävitynkin pallon jälkeen. Toivottavasti samaa ilmettä nähdään Suomen joukkueessa pian alkavissa olympialaisissa.
Elokuu on tämän vuoden The urheilukuukausi ja toivottavasti Rion tulokset pistävän tämän blogin listaukset täysin uusiksi. Suomella on mielestäni mukavan heterogeeninen joukkue jossa mukana on sekä lupaavia ensikertalaisia että vanhoja konkareita. Ennen isoja kisoja on aina tapana tehdä veikkauksia joten heitänpä tähän oman arvaukseni Rion mitalisaaliista.
Optimistina arvioin Suomen saavan neljä olympiamitalia. Yhden tuo Petra Olli, joka on fyysisesti ja henkisesti niin vahva nainen, että uskon hänen mitaleille itsensä vääntävän ilman turhia paineita siitä, että hänet nostetaan joka paikassa kategoriaan "Suomen ainoa varma mitalisti". Toinen mitali tulee jommasta kummasta kisojen suurlajeista - yleisurheilusta tai uinnista. Todennäköisimmin palkintopallilla seisoo Antti Ruuskanen, mutta olisi kyllä tosi hienoa jos esimerkiksi Matias Koski tai Matti Mattson palauttaisi Suomen mitalikantaan uinnissa. Kolmannen mitalin tuo joku kolmikosta Suvi Mikkonen (Taekwondo), Tuula Tenkanen (purjehdus) tai Satu Mäkelä-Nummela (ammunta). Neljännen mitalin kotiin kantaa - ehkäpä suuren yleisön yllätykseksi - pyöräilijä Lotta Lepistö (ellei sitten viime viikonloppuna sattunut lievä loukkaantuminen sotke kuvioita ja estä osallistumista, toivottavasti ei).
Mutta palataan vielä heinäkuuhun. Alla on listattu TOP-10. Yhteiskisassa Kontinen nousi aivan Mäkäräisen kantaan.
1. Henri Kontinen / Tennis (631 pst)
Kontisen upea heinäkuu sisälsi Wimbledonin sekanelinpelin voiton lisäksi muun muassa nelipelin ATP-500 tason turnausvoiton ja puolivälieräpaikan Wimbledonin nelinpelissä. Harmi että nämä saavutukset tulivat vasta nyt. kuukausi pari aikaisemmin näillä saavutuksilla olisi parannettu huomattavasti Kontisen Rioon pääsymahdollisuuksia. Kontinen-Nieminen pari olisi ollut hienoa nähdä olympialaisissa.
2. Antti Ruuskanen / Keihäänheitto (450 pst)
Yleisurheilun EM-mitali (pronssi) on aina kova saavutus. Ruuskasen mitaliin jäi karvas jälkimaku kun kisa jäi käytännössä kesken loukkaantumisen takia. Kultakin olisi normipäivänä ollut ilman muuta otettavissa kuten karsinnan hirmuheitto osoitti.
3. Tomi-Pekka Heikkilä / Ammunta (302 pst)
Heikkilä on itselleni ennestään täysi outo nimi. Liikkuvan maalin MM-kisojen pronssi ja joukkuekilpailun voitto on kuitenkin kova saavutus, vaikka kohtuullisen pienestä lajista onkin kyse.
4. Oskari Mörö / Aitajuoksu (250 pst)
Amsterdamin EM-kisojen sykähdyttävin hetki itselleni oli Mörön upea jouksu 400 metrin loppukilpailussa. Mitali jäi harmittavan lähelle, mutta neljäs sija ja Rion rajan rikkominen oli kova temppu suomalaiselle juoksijalle.
5. Lotta Lepistö / Pyöräily (216 pst)
Lepistö ajoi toiseksi arvostetussa La Course by le Tour de France kisassa.
6. Kimi Räikkönen / F1 (193 pst)
Formuloiden hektinen heinäkuu toi jäämiehelle yhden kolmossijan ja kolme pistesijaa. Enemmän olisi varmaan kaikki toivoneet, mutta kuudenneksi tällä listalla nuo sijoitukset kuitenkin Räikkösen nostavat.
7. Jari-Matti Latvala / Ralli (144 pst)
Toinen sija Jyväskylässä jätti kaksijakoiset fiilikset. Hienoa oli se, että Latvala ajoi auton varmasti maaliin ja välttyi isoilta virheiltä koko kilpailun ajan. Huolestuttavaa on se, että Meeken vauhti tuntui olevan aivan liikaa suomalaiselle eikä voitosta syntynyt edes kunnon kamppailua.
8. Kristian Bäck / Pituushyppy (126 pst)
Bäck oli yksi EM-kisojen suomalaisyllättäjistä. Nuorelle kaverille viides sija oli hieno saavutus ja mitali jäi vain kahden sentin päähän.
9. Wilma Murto / Seiväshyppy (108 pst)
9. David Söderberg / Moukarinheitto (108 pst)
Murto ja Söderberg olivat kummatkin sijalla seitsemän EM-kisoissa. Kyseessä on kaksi kilpailu-uransa eri vaiheessa olevaa kilpailijaa. Kokeneelta Söderbergiltä odotettiin mitalia ja seitsemäs sija kohtuullisen vaatimattomalla tuloksella oli pieni pettymys. Murto taas hyppäsi EM-kisojen ensikertalaisena kypsän kilpailun ja pääsi hyvin tasolleen, vaikka selkeä venyminen jäikin puuttumaan.

maanantai 4. heinäkuuta 2016
Kesäkuun parhaat urheilijat
Kesäkuu oli tähän asti hankalin kuukausi blogini laskukaavoille. Etenkin suomalaiset yleisurheilijat tekivät todella paljon hyviä tuloksia kesäkuussa, mutta tulokset tehtiin lähinnä kotimaan kilpailuissa joita laskukaavani ei korkealle noteeraa ellei tuloksena sattunut olemaan uusi Suomen ennätys. Niinpä TOP-10 listalta jäi pois erittäin lupaavia esityksiä kesäkuussa esittäneitä urheilijoita kuten David Söderberg, Sandra Eriksson, Wilma Murto, Minna Nikkanen, Johanna Peiponen, Arttu Kangas, Tero Pitkämäki, Antti Ruuskanen ja niin edelleen.
Blogi painottaa arvokisoja ja niissä päjäämistä ja niinpä kolmen kärki kesäkuussa koostuu parayleisurheilun EM-kisoissa mestaruuksia saalistaneista. Toivottavasti heinäkuussa kärkeen saadaan Amsterdamin EM-kisojen mitalisteja ja silloin myös nyt lähes muuttumaton vuoden 2016 kokonaistilanne tulee menemään uusiksi!
1. Leo-Pekka Tähti / Pyörätuolikelaus (360 pst)
EM-kisoissa sadalta metriltä kultaa huonokuntoisella radalla ja sitä myötä kohtuullisen vaatimattomalla ajalla. Lisäksi Tähti kelasi pronssia samoissa kisoissa 200 metrin matkalla.
2. Henry Manni / Pyörätuolikelaus (320 pst)
Euroopan mestaruus 400 metrin matkalta kisaennätyksellä.
3. Marjaana Heikkinen / Keihäänheitto (248 pst)
Parayleisurheilun EM-kisoissa kultaa keihäänheitossa ja lisäksi kuulantyönnön viides sija.
4. Valtteri Bottas / F1 (187 pst)
Bottas onnistui ajamaan palkintopallille Kanadan GP:ssä, mikä on Willams-autolla maksimisuoritus. Lisäksi kesäkuussa tuli Euroopan GP:stä kuudes sija.
5. Nooralotta Neziri / Aitajuoksu (150 pst)
5. Linda Sandblom / Korkeushyppy (150 pst)
Sekä Neziri että Sandblom tekivät kesäkuussa upeat Suomen ennätykset ja rikkoivat samalla Rion kisarajan.
7. Jari-Matti Latvala / Ralli (126 pst)
Latvala onnistui Sardinia kisassa todella hyvin ja ajoi toiseksi.
8. Henri Kontinen / Tennis (126 pst)
Kontinen selvisi parinsa kanssa Hallen ATP-500 turnauksen välieriin.
9. Satu Mäkelä-Nummela / Ammunta (112 pst)
Olympiavoittaja ampui ykköseksi trapin maailmancupin osakilpailussa Bakussa.
10. Taru Kuoppa / Jousiammunta (80 pst)
Kuoppa sijoittui olympiakarsintaturnauksessa viidenneksi ja lunasti samalla Suomelle maapaikan Rioon naisten jousiammuntaan.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016
Toukokuun parhaat urheilijat
Meno yksilöurheilurintamalla oli toukokuussa jo huomattavasti hiljaista huhtikuuta vilkkaampaa ja huomasin, että kaikkien saavutusten perässä pysyminen alkoi olla haasteellista. Taas kerran siis on paljon mahdollista, että joku suoritus listalta puuttuu. Otan mielelläni vinkkejä vastaan!
Toukokuussa suomalaisittain suurimmat arvokisat olivat uinnin ja suunnistuksen EM-kisat joista molemmista tuli ihan mukavaa menestystä ja sitä myötä nimiä tälle toukokuun TOP-listalle. Kummissakin näistä kisoista Suomi menestyi myös viesteissä. Olen yrittänyt viestien pistelaskusääntöä säätää sopivaksi, pääsuuntaviivana on se, että viestin painoarvo on kohtuullisen pieni yksilösijoituksiin verrattuna. Esimerkiksi henkilökohtainen EM-pronssi on listallani arvokkaampi kuin saman lajin viestissä saavutettu kultamitali.
Kokonaistilanteessa Kaisa Mäkäräinen jatkaa kärjessä, Jenna Laukkanen nousi EM-menestyksellään viidenneksi. Toivottavasti kokonaistilanteen kärki menee kokonaan uusiksi kesän aikana, viimeistään Rion kisoissa.
1. Jenna Laukkanen / Uinti (486 pst)
Mitali pitkien ratojen uinnin EM-kisoissa oli selkeästi kovin suomalainen urheilusuoritus toukokuussa - ainakin blogini laskukaavojen mukaan. 50 metrin rintauinnin pronssia täydensi 4x100m sekauintiviestin pronssi ja joukkueen uima Suomen ennätys,
2. Mira Potkonen / Nyrkkeily (294 pst)
Potkonen nyrkkeili MM-kisoissa hienosti kolmanneksi (mikä siis on jaettu kolmas sija, nyrkkeilyssä kun ei pronssiotteluita tunneta). Potkonen lunasti samalla myös paikan Rion olympialaisiin, mikä ei ole mikään turha saavutus, joka sarjaan kun pääsee vain 12 nyrkkeilijää.
3. Lotta Lepistö / Pyöräily (288 pst)
Jossain määrin yllättävin nimi tällä listalla, itsekin tarkistin kaavat pariin kertaan ennen kuin uskoin Lepistön pistemäärän ja sijoituksen olevan oikea. Lepistö on varmaan yksi tuntemattomimpia suurten lajien kansainvälisiä huippuja Suomessa. Toukokuun pisteet tulivat The Swiss Cycling Tour de Suisse-Cup osakilpailun voitosta. Lepistön nosti listalla näin korkealle myös se, että laskukaavat arvostavat voittoja korkealle ja vaikka toukokuussa paljon hyviä suorituksia nähtiinkin, ei kukaan muu suomalainen voittoon kansainvälisissä koitoksissa yltänyt. Lepistö on valittu olympialaisiin ja on kiinnostava nähdä kuinka hän siellä pärjää, etenkin kun laji on olympialaisissa eriluonteinen tallien ja tallitaktikoinnin poissaolon takia.
4. Marika Teini / Suunnistus (282 pst)
Suunnistus on henkilökohtaisia suosikkilajejani, sekä itse harrastettuna että penkkiurheiluna. Nykyään GPS-seurannat tuovat hyvää lisäkiinnostavuutta kisojen seurantaan, vaikkakin sen hyödyntämisessä televisioinneissa onkin mielestäni vielä paljon parantamisen varaa.
Teini suunisti EM-kisoissa pronssin keskimatkalla ja oli mukana Suomen Euroopan-mestaruuden juosseessa viestijoukkueessa.
5. Kimi Räikkönen / F1 (252 pst)
Jäämies jatkoi tasaisen hyvää kauttaan ajamalla osakilpailuissa sijat 2 ja 3. Monacon törmäily oli pettymys, mutta blogin laskukaavat eivät miinuspisteitä jaa ja Kimi päätyi taas korkealle TOP-10 listalla.
6. Elina Gustafsson / Nyrkkeily (234 pst)
Gustafsson nyrkkeili välieriin MM-kisoissa, lopullinen sijoitus siis jaettu pronssi. Pisteitä vähemmän kuin Potkosella puuttuvan olympiapaikan takia.
7. Henri Kontinen / Tennis (224 pst)
Kontinen otti parinsa kanssa voiton pienehkössä ATP-250 sarjan turnauksessa kuun alussa. Kokonaisuuten Kontisen kausi on kuitenkin ollut minulle pieni pettymys, Ranskan avointen aikainen putoaminen harmitti.
8. Samuli Piippo / Jousiammunta (186 pst)
Suomen komea jousiammuntaperinne oli saada kolauksen kun näytti siltä, ettei olympialaisiin saada yhtään ampujaa. Piippo osoitti kuitenkin loistavaa venymiskykyä, ampui karsintakilpailun finaaliin ja sitä myötä Rioon. Myös samaan aikaan järjestetyissä EM-kisoissa oli saumat menestymiseen, mutta Piippo tippui toisella kierroksella jatkonuolella.
9. Mimosa Jallow Uinti (172 pst)
Jallow oli mukana Suomen pronssia uineessa 4x100 sekauintiviestijoukkuessa. Lisäksi hän ui hienosti Suomen ennätyksen 50 metrin selkäuinnissa sijoittuen kuudenneksi.
10. Merja Rantanen / Suunnistus (164 pst)
Rantanen ratkaisi Suomelle viestin Euroopan-mestaruuden ankkuriosuudella. Lisäksi hän oli paras suomalainen EM-sprinteissä viidennellä sijallaan.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Huhtikuun parhaat urheilijat
Huhtikuu oli - kuten usein - yksilölajien osalta hiljainen kuukausi. Talvilajien cupit loppuvat maaliskuussa ja yleisurheilukausi lähtee kunnolla käyntiin vasta toukokuussa. Tuntui, että oli hankala löytää edes kymmentä suomalaista urheilijaa listalle. Todennäköisesti listalta puuttuu joku jolle listapaikka kuuluisi, en usko bonganneeni kaikkia suomalaisten suorituksia esimerkiksi olympiakarsinnoista.
Huhtikuu ei juurikaan kokonaistilanteeseen vaikuttanut. Edelleen tilanne on se, että vappuviikolla uransa jatkosta ilmoittanut Kaisa Mäkäräinen olisi tämän blogin valinta vuoden urhelilijaksi jos valinta tehtäisiin nyt.
1. Tero Välimäki / Paini (262 pst)
Välimäki otti Suomelle kolmannen painin olympiapaikan hienolla taistelulla olympiakarsintaturnauksessa, jossa sijoittui toiseksi.
2. Kimi Räikkönen / F1 (225 pst)
Räikkösen kauden alku on ollut lupaava, tekeminen näyttää paremmalta kuin moneen vuoteen. Huhtikuussa tuli toinen ja viides sija.
3. Tuula Tenkanen / Purjehdus (192 pst)
Olympiakarsinnan voitto ja lippu Rioon.
4. Kaisa Lehtonen / Triathlon (202 pst)
Ironman sarjan Etelä-Afrikan osakilpailun voitto. Erittäin kova saavutus, joka ei kovin paljon saanut näkyvyyttä Suomessa.
5. Ekaterina Volkova / Rytminen voimistelu (142 pst)
Olympiakarsinnan neljäs tila ja sitä myötä paikka Rioon. Hienoa saada kaksi suomalaista voimistelijaa (Volkova ja Kirmes) olympialaisiin!
6. Oskari Kirmes / Telinevoimistelu (100 pst)
Teki omat ennätyspisteensä olympiakarsinnassa (sijoitus 23.) ja lunasti Rion lipun. Viimeksi Suomella oli edustaja miesten voimistelussa olympialaisissa 1972 (!) eli oli jo aikakin saada tähän suurlajiin suomalaista edustusta!
7. Milko Tokola / Painonnosto (92 pst)
EM kisojen 12. sija ja sitä myötä Suomelle maapaikka Rioon.
8. Tapio Nirkko / Purjehdus (90 pst)
Olympiakarsinnan kolmas, varmistanut Rion paikan jo aikaisemmin.
9. Henri Kontinen / Tennis (84 pst)
Neljännesvälieräpaikka ATP-1000 tason turnauksessa.
10. Mikko Ilonen / Golf (72 pst)
European Tourilla 13. sija.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)